Recent Posts
Featured Posts

Haliswaha


Kärsämäen pirunpesä

Haliswaha, jota Kärsämäen pirunpesäksikin kutsutaan, sijaitsee lähellä Turun lentoasemaa, ohikulkutien ja Tampereen valtatien risteyksen lähistöllä. Pirunpesä on valtavasta siirtolohkareesta halkeamalla muodostunut poikkeuksellinen ilmestys ympäristöönsä nähden. Alueella ei ole juurikaan muita lohkareita ja vain hyvin pieniä kiven murikoita ylipäätään. Kooltaan tämä siirtolohkare on Suomen toiseksi suurin.

Tästä Haliswahasta on kerrottu useita tarinoita, kuten se miten se on haljennut: pirut jotka, asuivat jättimäisen kiven alla, olivat ärsyttäneet jumalaa, joka rankaisi heittämällä salaman kiveen. Tämän seurauksena lohkare halkesi.

Toinen tarina, joka on löytynyt alueen kansantarustoista, menee taas näin:

Wanhan kansan muistissa on paikka, joka useasti peljättää nuorta, pimeässä matkustajaa, koska juuri siltä paikalta myös synkkä metsä alkaa. Noin sata vuotta sitten, Suomen rustholleissa oli hevonen ja mies pidettävä jatkuvasti sotakunnossa. Tästä ajasta on vielä Turunkin lähellä oleva Lähteenmäki niminen rustholli, trakunaplaani muistona. Tarkemmin sanottuna se sijaitsee lähellä Ruskon kappelia. Tämän rusthollin sotamies Heikkinen oli hevosineen yön pimeydessä sattunut tulemaan kotiin sotaharjoituksista Turun kaupungista. Hän oli juuri ehtinyt Haliswahan kohdalle, kun hän kuuli metsästä ääntä, jonka luuli olevan ihmisen ääntä.

Heikkinen pysäytti hevosensa, jolla sattui olemaan kova jano samaan aikaan ja Heikkinen tiesi myös, että sillä paikalla metsässä on syvä kaivo. Hän huusi raikkaalla sotamiehenäänellä: ”Tuokaa minulle vettä juodakseni ja hevoselleni myös!" Pian metsästä tuli mies tai sen kaltainen. Muuten se oli kuin mies, mutta sillä oli jalat kuin hevosella. Kaviokoivella oli kädessään härän sorkka, jossa oli vettä ja jota hän tarjosi sitten sotamiehelle sekä tämän hevoselle. Sotamies ei kuitenkaan huolinut vettä sorkasta, vaan sanoi: "Tuo ei riitä, tuo paremmalla astialla!" Hevosjalkainen mies meni ja toi toisen kerran, mutta astiana hänellä oli nyt härän sarvi. Sotamies ei tästäkään huolinut juoda, vaan pyysi tuomaan edelleen paremmalla astialla. Hevosjalkainen mies meni jälleen ja toi tällä kertaa vettä suurella hopeapikarilla. Sotamies Heikkinen otti hopeapikarin ja heitti heti veden pois. Poisheitetty vesi olikin niin väkevää, että heittäessä sitä oli vähän loiskahtanut hevosen selälle ja siitä kohdasta paloi saman tien karvat pois.

Tämän hu